Nyt auton voi viedä romutukseen kotisohvalla istuen - koko Suomen kattava autonkierrätyspalvelu aukeaa tänään


Tiedote. Julkaistu: 10.06.2024, 07:00

Suomen Autokierrätys
Koko Suomen kattava, digitaalinen DELV-autonkierrätyspalvelu aukeaa kuluttajille tänään maanantaina. Tavoitteena on tehdä auton romuttamisesta helpompaa kuluttajille, parantaa autosta saatavien materiaalien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, tehostaa datankeräystä ja vähentää niin sanottujen haamuautojen määrää.

- Autoilijat ympäri Suomen pääsevät nyt ensimmäistä kertaa viemään auton romuttamolle vaikka kotisohvalla istuen. Tätä kautta kuluttaja voi varmistua, että auto päätyy oikeaan paikkaan ja poistuu myös asianmukaisesti rekisteristä. Palvelussa on mukana kaikki vastaanottopisteet Suomessa, eli lähes 300 paikkaa. Myös romutustodistus muuttuu täysin digitaaliseksi, Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtaja Juha Kenraali sanoo.

DELV-autonkierrätyspalvelu julkistettiin viime viikolla Suomen Autokierrätyksen ekosysteemiseminaarissa. Mukana keskusteluissa oli laajasti eri toimijoita kierrätys- ja autoalalta sekä ministeriöiden ja korkeakoulujen edustajia.

Ajoneuvon viimeisellä omistajalla on velvollisuus viedä romuajoneuvo Suomen Autonkierrätyksen viralliseen järjestelmään. Romuajoneuvot pitää käsitellä lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Romuttamolle päätyy Suomessa vuosittain noin 70 000 – 80 000 autoa. Sitran selvityksen mukaan kierrättämättä jää vuosittain kuitenkin jopa 30 000 autoa.

- Nämä niin sanotut haamuautot ovat iso ongelma. Osa niistä lojuu metsiin hylättynä, ja osa päätyy harmaan talouden kautta osina tai liikennekäyttöön ulkomaille, vaikka ajoneuvon tiedot jäävät Suomen rekisteriin. Uusi autonkierrätyspalvelu pyrkii ratkaisemaan myös tätä ongelmaa, Kenraali sanoo.

Suomessa toteutettu autonkierrätyspalvelu on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Se kokoaa yhteen kuluttajat, tuottajayhteisön, kierrätysoperaattorit, vastaanottopisteet, autonvalmistajat, maahantuojat, realisoijat, vakuutusyhtiöt ja viranomaiset. Uudistuksen taustalla on tulossa oleva niin sanottu ELV-asetus (End of Life Vehicle), joka tulee tulevaisuudessa asettamaan entistä tiukemmat säännöt romuautojen kierrättämiselle.

- Autonkierrätyspalvelu on merkittävä osa kiertotalousratkaisua ja edelläkävijäteko ilmastonmuutoksen kannalta. On todella hienoa, että tämä tehdään Suomessa näin etupainotteisesti ja pystytään varautumaan jo ennakkoon tulevaan sääntelyyn, ympäristöministeriön valtiosihteeri ja Älykkään liikenteen verkosto – ITS Finlandin puheenjohtaja Mika Nykänen sanoo.

Datan kerääminen mahdollistaa tehokkaamman materiaalien uudelleenkäytön
EU:n asettaman kierrätysvaatimuksen mukaan auton painosta vähintään 95 prosenttia tulee olla uudelleen käytettävissä ja hyödynnettävissä. Uusi kierrätyspalvelu mahdollistaa tulevaisuudessa tehokkaamman datan keräyksen ja materiaalien kierrätyksen.

- Uuden kierrätysjärjestelmän kautta autoista saadaan entistä enemmän dataa käyttöön. Tämä auttaa monia toimijoita esimerkiksi vastuullisuusraportoinnissa. Samalla saadaan markkinoille tietoa tarjolla olevista auton kierrätysosista ja toimijoille tietoa materiaalien saatavuudesta. Näin ollen materiaalien uudelleenkäyttö ja kierrätys tehostuu, Kenraali sanoo.

-Datatalouden ratkaisuja tarvitaan liikennejärjestelmän kestävyyden parantamiseksi. Datataloudessa yhteentoimivuus ratkaisee, ja juuri siksi monta toimijaa yhdistävä autonkierrätysjärjestelmä on kokoaan isompi teko. Se voi toimia mallina ja olla skaalattavissa myös muille toimialoille, yksikön johtaja Saara Reinimäki liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo.

Digitaalinen DELV-autonkierrätyspalvelu löytyy osoitteesta autokierratys.fi