Poliisi tiedottaa: Pysähdy! -kampanja kannustaa matalan kynnyksen avun hakemiseen

Poliisi käynnistää Pysähdy! -kampanjan, jonka tavoitteena on pysäyttää, havahduttaa ja kannustaa ihmisiä hakemaan apua ajoissa sekä oikeilta tahoilta. Kampanjaan on poimittu viisi koronatilanteen aikana poliisin analyysissa erityisesti korostunutta ilmiötä: mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, lähisuhdeväkivalta, nettipetokset ja liikenneturvallisuus.

- Koronakriisin pitkittyessä poliisi kantaa huolta ihmisistä, jotka ovat jo koronan ensimmäisen aallon jäljiltä vaikeassa tilanteessa. On erittäin tärkeää ennalta estää uusia virustartuntoja, mutta toisaalta on myös tärkeää muistaa ja tiedostaa, että yksinäisyys, rahahuolet sekä päihde- ja mielenterveysongelmat ovat jo keväästä lähtien vieneet monen jaksamisen äärirajoille. Me haluamme muistuttaa, että pidetään yhdessä huolta toisistamme ja apua on aina saatavilla. Yksin ei pidä kenenkään jäädä, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Koronalla negatiivinen vaikutus päihteiden käyttöön ja hyvinvointiin

Korona aikana poliisin tietoon tullut väkivalta on vähentynyt etenkin yleisillä paikoilla. Toisaalta väkivalta on siirtynyt entistä enemmän niin sanotusti neljän seinän sisälle. Osa tästä on piilorikollisuutta, mutta jo nyt on havaittavissa merkkejä siitä, että vakava väkivalta, kuten törkeät pahoinpitelyt ja jopa henkirikokset ovat lisääntyneet merkittävästi.

Poliisissa oletettiin koronatilanteen vähentävän alkoholiin liittyvien hälytystehtävien määrää. Toisin kuitenkin kävi, sillä alkoholisidonnaisten (pahoinpitelyt, päihtynyt henkilö, häiriökäyttäytyminen, kotihälytykset ja rattijuopumus) hälytystehtävien määrät kasvoivat 16 % tammi - syyskuussa vuoteen 2019 verrattuna. Tehtävämäärissä tämä tarkoittaa noin 33 000 hälytystehtävän lisäystä.

- Suurimmat lisäykset viime vuoteen verrattuna tapahtuivat kotihälytystehtävien osalta, noin +14 400 (+27,8 %) sekä häiriökäyttäytymistehtävien määrässä, missä kasvua on lähes +18 000 (+27,2 %) tehtävää, kertoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää.

Myös huumausainerikosten kokonaismäärä kasvoi voimakkaasti verrattuna viime vuoteen. Tammi-syyskuun aikana poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten kokonaismäärä kasvoi n. + 32 % (21 185 -> 28 079). Huumausainerikollisuus on piilorikollisuutta ja tulee valtaosin ilmi poliisin muiden tehtävien ja valvonnan yhteydessä. Ilmitulleiden tapausten määrään vaikuttaa erityisesti poliisin valvonnan resursointi ja kohdentaminen, mutta myös viimeaikaisten tutkimusten perusteella huumausaineiden käyttömäärät ovat kasvaneet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti lokakuussa jätevesitutkimuksen tuloksista, joiden perusteella huumausaineiden käytön kasvu pitkällä aikavälillä on ollut jatkuvaa. Esimerkiksi amfetamiinin, metamfetamiinin, MDMA:n ja kokaiinin yhteenlasketut käyttömäärät ovat noin kolminkertaisia verrattuna jätevesitutkimuksen aloitusvuoteen 2012.

Rikosylikomisario Kari Siivo sanookin, että on vaikea arvioida tarkasti, kuinka paljon koronapandemia on vaikuttanut huumausaineiden käyttämiseen, mutta edellä mainitun perusteella voi tehdä johtopäätöksen tilanteen negatiivisesta vaikutuksesta ihmisten päihteidenkäyttöön ja hyvinvointiin kokonaisuudessa.

Pysähdy! Havahdu! Hae apua!

Kampanja näkyy siellä missä ihmisetkin ovat, verkossa, mutta myös kaupunkikeskuksien katukuvissa. Kampanjan toivotaan tavoittavan monin eri reitein avun tarpeessa olevat. Yhteistyötä tehdään sidosryhmien kanssa ja avun pariin ohjataan videoiden, some-mainonnan, podcastien kuin bussimainonnan ja tulostettavien materiaalien keinoin.

- Toivomme, että kampanja ohjaa ajoissa tarvittavan avun pariin ja että materiaaleja hyödynnettäisiin mahdollisimman laajasti. Kynnys avun hakemiseen pitää olla hyvin matala, kannustaa poliisitarkastaja Pekka Heikkinen.

Yhtenä sidosryhmäyhteistyökumppanina ja avun tarjoajana toimii Rikosuhripäivystys.

- Haluamme korostaa, että rikoksen uhreille on tarjolla apua ja tukea myös koronapandemian aikana. Kenenkään ei pidä nyt jäädä yksin. Aina kannattaa varmistaa, että omat oikeudet toteutuvat ja että pääse keskustelemaan tilanteesta. Ei ole uhrin syy, jos joutuu rikoksen kohteeksi, korostaa Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

- Jokaisen meistä tulee kantaa huolta itsestään ja läheisistään. Pysähtymisen, havahtumisen ja avun hakemisen paikka on viimeistään silloin, kun itse tai läheinen on ajautumassa väkivaltaisiin tai itsetuhoisiin ajatuksiin, elämän hallinnan jollain tapaa pettäessä, muistuttaa Heikkinen.

Lisätietoa kampanjasta: poliisi.fi/pysahdy